Mitä on vastuullinen vuokranantajuus?

Marginaalista viherpiiperrystä ja vuokralaisen sosiaalitoimistona toimimista? Ei, vaan sen tiedostamista, että vastuullisuus on ainoa suunta, jos haluamme taata toimintamme edellytykset jatkossakin – ja samalla tietysti olla mukana luomassa parempaa planeettaa tuleville sukupolville.

Miten ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan asumiseen ja asuntojen arvoon? Kun isot toimijat jo katsovat tulevaisuuteen ja karsivat salkuistaan riskisijoituksia, jäävätkö yksityisille vuokranantajille jämät? 

Elämme isojen muutosten aikaa. Samaan aikaan, kun EU jyrähtää meille tiukkoja säännöksiä energiatehokkuuden suhteen, suurin osa maamme rakennuskannasta on peruskorjausiässä. Luontokato uhkaa, ja suomalaiset yhä vain tuhlaavat luonnonvaroja ennätysvauhtia.

Ympäristökysymysten lisäksi kaupungistuminen, maahanmuutto ja väestön vanheneminen myllertävät yhteiskuntaamme ja tulevat väistämättä vaikuttamaan asumiseen.

Tässä kirjassa pyrimme antamaan sinulle työkalupakin arvioida vuokranantajuutesi vastuullisuutta samaan tapaan kuin ammattisijoittajat ja osakesijoittajat jo tekevät. Tavoitteemme on, että asuntosalkkusi säilyttää arvonsa tulevien myrskyjen pyörteissä ja opit tarkastelemaan toimintasi vastuullisuutta kaikilla kolmella ESG:n osa-alueella: ympäristön, sosiaalisen vastuun ja hallintotavan näkökulmista.

Kirjasta löytyy ajattelemisen aihetta paitsi vuokranantajille, myös kaikille muille asuntojen parissa toimiville: isännöitsijöille, taloyhtiön hallitusten jäsenille, kiinteistönvälittäjille. Ja kaikille, jotka omistavat asunnon.

Kirjoittajat

KTT HANNA SILVOLA on vuokranantaja ja laskentatoimen apulaisprofessori kauppakorkeakoulu Hankenilla. Hän kouluttaa työkseen vastuullisuusasioita ekonomiopiskelijoille, yritysjohdolle ja finanssisektorin toimijoille. Hanna on aikaisemmin kirjoittanut osakesijoittamisen vastuullisuudesta ja toimii asiantuntijana alan komiteoissa.

YTM KATI VALJUS on vuokranantaja ja koulutukseltaan sosiologi. Vapaana toimittajana kaksi vuosikymmentä työskennellyt Kati suhtautuu yhteiskunnan ilmiöihin ja muutoksiin uteliaasti, pyrkien ymmärtämään niiden vaikutuksia yksittäisen ihmisen elämään. Pastellisia kierrätysremontteja toteuttava Kati tunnetaan myös Taloushaukka-blogistaan ja -somestaan. 


Kirjasta sanottua:

”Loistava teos, joka käsittelee vastuullisuutta ja sen merkitystä selkeästi ja havainnollisesti. Kirja on kirjoitettu rennolla ja helposti ymmärrettävällä otteella. Tutkimustulokset on esitetty selkeästi, ja kirjoittajien konkreettiset esimerkit auttavat ymmärtämään tärkeää aihetta syvällisemmin. Teos herättää pohtimaan vastuullista vuokran­antajuutta laaja-alaisesti monesta näkökulmasta. Vastuullisuuden ilosanomaa levittämällä voi vaikuttaa paitsi koko taloyhtiön houkuttelevuuteen ja arvoon, myös oman omaisuuden arvon nousuun.”

Susanna Kisner,
vuokranantaja, yrittäjä ja asuntosijoitusvalmentaja

”Kirjoittajat ruotivat kirjassaan monipuolisesti vuokran­antajille erittäin ajankohtaisia ja merkityksellisiä ESG-näkö­kulmia. Lainsäädännön lisäksi he tarjoavat meille jokaiselle runsaasti arkeen helposti solahtavia, vastuullisuutta tukevia käytännön ideoita. Kirja on ihanan raikas tuulahdus tämän hetken sijoituskirjallisuuteen.”

Pia Klemetti,
vuokranantaja ja yrittäjä

”Kun ammattitoimittaja syventyy tekniseen aiheeseen, on lopputulos käytännönläheistä, monipuolista ja erittäin opettavaista luettavaa. Vaikka energia-asiat eivät ole kirjan ydin, niitä käsitellään niin käytännönläheisesti, että moni energiaopaskin jää toiseksi!”

Matti Kleemola,
vuokranantaja, DI, energiaekspertti
ja hallitusammattilainen